Helsingin Taidehalli on toiminut keskeisenä vaihtuvien näyttelyiden tilana jo vuodesta 1928. Uusklassistisen rakennuksen suunnittelivat arkkitehdit Jarl Eklund (1876–1962) ja Hilding Ekelund (1893–1984).
Taidehalli syntyi taiteilijoiden tarpeesta saada Suomen pääkaupunkiin tila vaihtuville aikalaistaiteen näyttelyille. Toimintaperiaatteisiin kirjattiin, että Taidehallissa tuodaan esille koti- ja ulkomaista kuvataidetta, taideteollisuutta ja arkkitehtuuria.

80 vuodessa Helsingin taide-elämä on kokenut suuria muutoksia, mutta Taidehalli on säilyttänyt asemansa paikkana, jossa nuoret taiteilijat tekevät läpimurtonsa ja tunnustetut konkarit esittävät laajoja retrospektiivejä. Taidehallista on tullut elävän taiteen koti, jossa taiteilijat, tutkijat ja taidetta rakastava yleisö kohtaavat.

Taidehallin ensimmäinen johtaja oli taidekriitikko ja tutkija Bertel Hintze (1901–1969) aina vuoteen 1968 asti. Hänen jälkeensä johtajina ovat toimineet Seppo Niinivaara 1968–1994, Timo Valjakka 1994–2001, Maija Tanninen-Mattila 2001–2006 ja nykyisenä johtajana vuodesta 2006 alkaen Maija Koskinen.

Helsingin Taidehalli on tuonut historiansa aikana nähtäville kunkin aikakauden suomalaisen taiteen keskeisiä henkilöitä Juho Rissasesta ja Helene Schjerfbeckistä Sam Vanniin ja Reidar Säreistöniemeen. Myös suomalaiset taiteilijaryhmittymät kuten Prisma ja Marraskuun ryhmä pitivät Taidehallissa omia näyttelyitään 1900-luvun aikana. Ulkomaisen nykytaiteen näyttelyt, mm. Klar form – pariisilaista nykytaidetta (1952), olivat tärkeitä Suomen taide-elämän kehittymisen kannalta.

Monet muistavat 1990-luvulta Andy Warholin (1997) tai Alvar Aallon näyttelyt (1998). 2000-luvulla suosituimpia ovat olleet kuvataiteilijoiden Kaj Stenvallin (2000), Anish Kapoorin (2001), Maaria Wirkkalan (2002), Helmut Newtonin (2004), Marlene Dumas’n (2005), Mari Rantasen (2007) tai Karin Mamma Anderssonin (2007) näyttelyt. Design- ja arkkitehtuurinäyttelyistä muistetaan erityisesti Arne Jacobsen (2002), Eero Aarnio (2003) ja Eero Saarinen (2006).