Nuoret20095. joulukuuta, 2009 - 6. tammikuuta
Nuoret taiteilijat kommentoivat reippaasti ympäröivää maailmantilannetta. Talouskriisi, ilmastonmuutos ja informaatiotulva näkyvät teoksissa oivaltavalla tavalla. Teokset valinneelle jurylle oli yllätys, miten vahvasti yhteiskunnallisuus nousi kaikkien ehdolla olleiden teosten joukossa esiin.
Nuorten näyttely on jo legendaksi muodostunut säännöllinen näyttelyinstituutio, joka järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1939 Taidehallissa, 70 vuotta sitten. Nuoret ovat aina kohauttaneet ja nuorten taiteilijoiden tuotanto on ennustanut tulevia trendejä.
Nuorten poliittisuus ei ole tendenssitaidetta vaan eri tavoin omaa aikaamme kommentoivaa. Monet teokset ovat hauskoja ja tarjoavat yllättäviäkin näkökulmia: Benjamin Orlowin tuulikoneet reagoivat pörssikursseihin, Leena Kleemola kuvaa tyhjinä ammottavia teollisuushalleja ja Pii Anttilalla on oma PiiMii-roskalehtikioski. Laura Lilja pohtii nykypäivän kapinaa ja sankaruutta teoksessaan Sankarit: ryhmä klassisia kipsirintakuvia on peitetty mustilla naamioilla.
Konsta Ojala on rakentanut Taidehalliin ilmastonmuutoksen kestävän styrox-iglun, jonka sisällä voi seurata animaatiota kahden pingviinin kanssa. Timo Wrightin kuvia tuhoava kone kommentoi median kuvatulvaa.
Maecenas Kilta on myöntänyt NUORET 2009-näyttelyn yhteydessä jaettavan nuoren taiteilijan palkinnon (6000 €) kuvataiteilija, taidegraafikko Ari Pelkoselle (s. 1978).
Näyttelyn teokset valitsi 1246 ehdotetun teoksen joukosta kolmihenkinen jury, jonka puheenjohtaja oli valokuvataiteilija Stefan Bremer. Mukaan valittiin 62 alle 35-vuotiasta taiteilijaa, joilta tulee esille 70 teosta.
Nuoret2009 -näyttelyn on tuottanut Suomen Taiteilijaseura.
Näyttelyn taiteilijat
Pii Anttila, Kemal Can, Erik Creutziger, Jussi Goman, Ewa Górzna, Hannah Hamberg,Liisa Hietanen, Jenni Hiltunen, Tatu Hiltunen, Mikko Ijäs, Henna Joronen, Pauliina Kaasalainen, Kimmo Kanerva, Jouna Karsi, Kalle Kataila, Maija Kimanen, Anni Kinnunen, Leena Kleemola, Santtu Koivu, Juhani Koivumäki, Petriina Koivunen, Erica Kovanen, Riikka Kuoppala, Milja Laurila, Lasse Lecklin, Satu Leppänen & Mikko Tapio, Laura Lilja, Noomi Ljungdell, Susanna Majuri, Hannamari Matikainen & Krister Gråhn, Kalle Mustonen, Kasper Muttonen, Riikka Mäkikoskela, Liina Mäki-Patola, Reima Nevalainen, Pekka Niittyvirta, Juho Nikkilä, Noora Nio-Juss, Konsta Ojala, Benjamin Orlow, Mimosa Pale, Anssi Pulkkinen, Ari Pelkonen, Tamara Piilola, Erno Raitanen, Sanni Rajapolvi, Pasi Rauhala, Satu Rautiainen, Taneli Rautiainen, Antti-Ville Reinikainen, Topi Ruotsalainen, Hanna Saarikoski, Kim Somervuori, Pinja Sormunen, Sirpa Särkijärvi, Atte Uotila, Timo Vaittinen, Jarno Vesala, Noora Westerberg, Timo Wright.
Poimintoja näyttelystä
-
Kalle Kataila, Purple, 2008
-
Pii Anttila, PiiMii-roskalehti, 2008 (detalji). painotuote/installaatio
-
Mikko Ijäs, Hitlerin taidevarasto (Neuschwansteinin linna), 2008.
-
Kalle Kataila, Purple, 2008. pigmenttimustevedos
-
Leena Kleemola, Hohde, 2009. akryyli kankaalle, 100 x 100 cm.
-
Petriina Koivunen, Suoniukko, 2009. sekatekniikka kankaalle
-
Erica Kovanen, Sarjasta Oma huone: Ympyröity
-
Laura Lilja, Sankareita, 2009. kipsi, kangas, jalustat
-
Susanna Majuri, Birthday. valokuva. (s. 1978)
-
Mimosa Pale, Nuage, 2009. Performanssi.
-
Ari Pelkonen, Risteys, 2008. puupiirros
-
Topi Ruotsalainen, Marttyyritanko, 2007.
-
Pinja Sormunen: 334 päivää (jatkan laskemista). Video
-
Jarno Vesala, Meduusa, 2008. osa installaatiosta
-
Jenni Hiltunen: 24/7 Shiva, 2008. Video
-
Tatu Hiltunen: Agitation, 2009. Video
-
Liisa Hietanen, Pirkko Niittynen, 2009. sekatekniikka
-
Kimmo Kanerva (s. 1980), Kaikki vastaan kaikki, 2009.
-
Santtu Koivu (s.1980), Iris, kaitafilmi/video.
Video -
Riikka Mäkikoskela (s.1975), Horisontissa, 2008. lakritsinauhat.
-
Noora Nio-Juss (s. 1976), Auringonpalvojat III. öljy, akryyli kankaalle.
-
Sirpa Särkijärvi, Candles In the Wind, 2009.
-
Noora Westerberg (s. 1984), Ravirata (sarjasta Panoraama), 2009. sekatekniikka
-
Erik Creutziger (s. 1982), Pinkki hevonen, 2009. akr. ja öljy
-
Anssi Pulkkinen (s. 1982), Nothing ever happens, 2009. animaatio.
Video











